Raitakatu 2:n työmaan kuulumisia 13.08.2021
Peruskorjaamme Kourulan kaupunginosassa, osoitteessa Raitakatu 2, sijaitsevan kerrostalokohteen. Helmikuussa 2021 käynnistynyt peruskorjaus etenee aikataulun mukaisesti. Raitakatu 2:n kuusi kerrostaloa korjataan vaiheittain, kaksi taloa kerrallaan. Nyt korjattavana ovat A- ja B-talot. Raitakatu 2:n talot uudistuvat peruskorjauksessa sekä ulkoa että sisältä. Julkisivut korjataan aiempaa paremmin eristäväksi ja verhoillaan kivilevyin. Parvekkeille tulee värikkäät sävylasit, ja porraskäytävät maalataan raikkain värein. Kullakin talolla on oma väriteemansa.
Kohteen sisäpuoliset tilat korjataan perusteellisesti, kun talojen LVIS-järjestelmät sekä asunnot kalusteineen ja materiaaleineen uusitaan. Heinä-elokuun 2021 vaihteessa ajankohtaisia työvaiheita Raitakadulla oli muun muassa pintojen teko: keittiökalusteita, laatoituksia sekä lattiapintaa oli jo asennettuna.
Kohteeseen jää iso talopesula, mutta kylpyhuoneisiin tulee pesukoneliitännät, joten asukkaat voivat asentaa oman pyykkikoneen. Kylpyhuoneisiin tulee myös lattialämmitys sekä pyyhekuivain, eli niin sanottu rättipatteri.
Esteettömyyden parantaminen on Raitakatu 2:ssa merkittävä teema, sillä aiemmin hissittömään kohteeseen rakennetaan nyt hissit. Myös kulkuteiden ja piha-alueiden esteetön kulku huomioidaan. Pihalle tulee myös selkeät kulkuväylät aiempien polkumaisten, kapeiden väylien sijaan, ja kulkuväylät tullaan myös merkitsemään selkeästi.
Lue lisää Raitakatu 2:sta: www.aspakoti.fi/asunnot/valmistuvat-kohteet/raitakatu-2